perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Maailmanpolitiikkaa

Aloha!

Käynnissä olevasta talouskriisistä näyttää olevan tulossa kaikille valtioille "yhteinen vihollinen", joka yhdistää kansakuntia saman asian taakse. Ilmastonlämpeneminen ja energiakriisi ovat toki jo omalta osaltaan vieneet maailmaa saman pöydän ääreen, mutta näissä on vielä eräiden pelureiden ylimääräinen taloudellisen hyödyn tavoitteleminen repinyt linjaa myös rikki.

Viime aikaisia uutisointeja: Vietnam ja Kiina rakensivat kuuman linjan, Pohjois-Korea avasi yhteyden eteläiseen naapuriinsa ja Obama liehittelee Irania. Jopa Israelissa on kiinnitetty huomiota palestiinalais-siviilien huonoon kohteluun. Ihmeiden aika ei ole ohi -saataisiinko maailmaan vihdoin rauha?

Jotenkin mielessäni on viime viikot pyörinyt käsitys, että entiseen ei ole enää paluuta ja pysyvä muutos parempaan on tulossa vasta hiljalleen parin vuoden jälkeen -se vaatinee kuitenkin veronsa ja niitä maksetaan nyt talouskriisin muodossa. Hienoa on kuitenkin havaita, että maailmassa on hyvää tahtoa jättää sapelienkalistelua vähemmäksi.

Yksi mielenkiintoinen tapaus, jota meidän kaikkien tulee seurata on Kiinan reagointi talouskriisiin. Kiinassa piilee vielä käyttämätöntä potentiaalia monessakin mielessä ja on tärkeää huomioida heidät juuri nyt. Hyvät suhteet Kiinaan ei varmasti ole pahitteeksi Kiinan näyttäessä todellisen potentiaalinsa.

-TietOraakkeli