maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Uusi vuosi, uudet kujeet

Aloha!

Kukapa ei olisi joskus haaveillut näkymättömyysviitasta tai leikkinyt Star Trekiä aluksen häivytystekniikoineen. Tämäkin tieteiskirjallisuuden visio näyttää toteutuvan lähivuosina. Itse asiassa kaksikin eri kehitteillä olevaa tekniikkaa tarjoaisi näennäisen läpinäkyvyyden tai häivemahdollisuuden. Toinen perustuu puhtaasti valon eri nopeuteen eri materiassa ja toinen taas massaan ja magnetismiin, joka taivuttaa myös valon kulkua. Näistä tekniikoista on kirjoiteltu jonkin verran alan lehdissä ja myös verkossa.

En mikään tiedemies ole, mutta keskustelin Joululomani aikaan erään tiedemiehen alun kanssa, jonka kanssa pohdimme tätä ilmiötä, jossa valo kulkee eri materian läpi eri nopeudella. Jos olisi siis lasi, jonka läpi kulkemiseen valo tarvitsisi vaikkapa kuukauden ajan (siis valon nopeus materiassa olisi reilusti hitaampi). Voisi lasi olla ensin "latautumassa" jossain lapissa yöttömässä yössä, josta se voitaisiin siirtää jonnekin pilkkopimeään valon lähteeksi, joka näyttäisi paitsi valon, niin hulppeat lapin tunturimaisemat -vieläpä joka kuvakulmasta. Kyseessä ei olisi vain "valotaulu", vaan lasi/ikkuna, josta näkisi lapin maisemaa siltä ajalta, kun lasi on valoa lapissa ollut keräämässä.

Tämmöinen keksintö mullistaisi kuvan tallennuksen, videovalvonnan, sisustuksen, jne. Myös ongelmia voisi ilmetä, kun kuukauden vanha "Lappi-Lasi" vietäisiin uudelleen jonnekin latautumaan, toistaisi lasi edelleen kuvaa/valoa, jossa vaikkapa valoa alun perin kaivannut lasin vuokraaja kässehtisi ilkosillaan huoneessaan näennäistä lapin maisemaa lasista ihaillen. Jonkin sortin ongelma voisi olla myös tallennuskäytössä "kelaaminen" oikeaan kohtaan. Lasista näkyvä kuva (=valo) kun tulee sekunti sekunniltaan samaa tahtia -vain kuukauden myöhässä alkuperäisestä näkymästä.

Jos valo taas kulkisi jossain materiassa reilusti nopeampaa voisimme teoriassa nähdä tulevaisuuteen...

Parempaa alkanutta vuotta kaikille tasapuolisesti!