torstaina, marraskuuta 24, 2005

Tietotekniikkaa kymmeniä vuosia - Missä hyödyt?

Aloha!

Koin jälleen ahaa-elämyksen tietotekniikan saralla tutustuessani professori Juha Siltalan kirjoitukseen 13/2005 Tietokone-lehdessä. Siltala kirjoittaa hyvin ja ravistelee it-maailmaa väitteellä: Tietotekniikka ei ole tehostanut työtä. Siltalan juttu on mielestäni paras kirjoitus pitkiin aikoihin - puutteistaan huolimatta.

En allekirjoita Siltalan tekstiä, vaikka pidänkin muutamaa pointtia jutussa erittäin tervetulleena. Totuushan on, että erilaisin mittarein yhteiskunnallista (talous-)kehitystä mitattaessa tietotekniikan hyödyt voidaan ainakin välillisesti osoittaa. Elämme eri maailmassa kuin 20 vuotta sitten ja se on ensimmäinen lähtökohta, joka aiheen käsittelylle tulee ottaa. Tieto- ja viestintätekniikka on muuttanut maailmaa enemmän kuin mikään muu aikamme ilmiö. Tekniikka on antanut koko ihmiskunnalle työkaluja tieteellisen tutkimuksen viemiseksi aivan eri sfääreihin, puhumattakaan internetin aiheuttamasta aidosta globalisaatiosta. Intia ei olekaan enää aineettomasti kaukana -virtuaalimatkailu on tätä päivää. Silti Siltalan perusväite, jossa rivityöläisen työskentely ei olisikaan kehittynyt/tehostunut on kiehtova. Ehkäpä Siltalan jutulta pohjaa vie nyt ja erityisesti jatkossa yhteiskunnassamme tapahtuva käytettävyyden korostaminen, jossa teknologiasta tehdään koko kansan käytettävää propellihattujen sijaan. Harva se viikko voi nähdä työnhakupalstoilla käytettävyysguruille töitä tarjottavan.

Moni asia tekniikan saralla "ampuu vielä yli", jolloin uudistukset teettävät, ainakin alussa, enemmän töitä, kuin vanhan tekniikan käyttäminen. Nouseva trendi it-alalla onkin ottaa täydet hyödyt irti nykyisistä systeemeistä, uusiin systeemeihin siirtymisen sijasta. Myönnettävä on, että itsekin olen teknokraattisesti ajatellut ja päivityskierteessä hikoillut, mutta onneksi järki voitti. Minä olen ja uskon, että koko it-maailma on jo kyllin kypsä ajattelemaan aikuismaisesti ja suhtautumaan asioihin niiden vaatimalla kyynisyydellä - ilman erillistä hypeä tekniikkaa kohtaan. Käyttöjärjestelmien päivitys meidän organisaatiossa Windows 2000:sta Windows XP:een, ei edelleenkään ole mielestäni järkisyin perusteltavissa. Mielelläni keskustelen aiheesta, jos joku voi muuta väittää. Myös uusi kuitulevyjärjestelmä tuo kieltämättä etuja ja pidemmällä juoksulla säästöjä, mutta hankintakustannuksia (välillisiä ja välittömiä) systeemi ei myyntimiehen puheista huolimatta kuoleta koskaan!

Tämänkertainen ennustukseni on:
Jatkossa samalla tekniikalla saadaan enemmän aikaan = työteho kasvaa. Tiedoksi Siltalallekin :)

-TietOraakkeli

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Älypuhelin vai kämmentietokone?

Aloha!
Teknologian konvergenssi, eli karkeasti raja-aitojen katoaminen eri laitteiden lähestyessä toisiaan on ajanut meidät kummallisen tilanteen eteen. Ennen lähinnä kalentereina toimineet PIM (Personal Information Manager) -laitteet, sittemin Palm tai PDA -koneiksi ristityt rakkineet ovat nykyään ominaisuuksiltaan samoja vehkeitä uusimpien puhelinmallien kanssa. Käytännössä raja-aitaa ei enää ole ja puhuttaessa kämmenkoneesta, palmista, pda:sta tai älypuhelimesta tarkoitetaan samaa laitetta.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee enää vanhakantainen luokittelu. Laitteille ei löydy enää ominaisuus-perusteista luokittelumallia, vaan kaikissa mööpeleissä on jo puhelin ja dataominaisuudet -kalenterista puhumattakaan. Ei tarvitse olla edes oraakkeli ennustaakseen, että asiassa edetään lähitulevaisuudessa johonkin suuntaan. Vaihtoehtoisia suuntia on nähdäkseni kaksi: 1)Joku edellämainituista tai muuten vain jo käytössä olevista termeistä yleistyy käytettäväksi kaikille laitteista 2)Keksitään joku aivan uusi termi, jonka alle em. laitteet menevät. Itse asiassa uuden termin syntyminen ei ole niin monimutkainen asia etteikö se voisi syntyä vaikka blogilähtöisesti... eli ideoita kehiin, tai kommenttia olisiko joku vanhoista termeistä kuvaavin ja sitä kautta myös pysyvä.

-TietOraakkeli