tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Aine Oy:n Skoda/Saab huolto, Oulu

Aloha!

Mielestäni Aine Oy:n Oulun Skoda-huolto ansaitsee jo negatiivisen "erityiskunniamaininnan" ja palstatilaa verkossa, jollei muusta syystä niin olkoon tämä teksti nyt sitten vaikka varoittava esimerkki muille Oulun seudun autoilijoille. Eli nyt olen pakotettu kirjoittamaan jo aiemmissa kirjoituksissa mainitsemastani luokattomasta palvelusta, johon nykyään törmää valitettavasti aiempaa useammin. Muutoin en sormella osoittelisi yhtä ainoaa toimijaa, mutta kun jo luokattomaan palveluun lähes tottuneena joku taho pystyy tekemään pohjat näin suurella marginaalilla.

PÄTKÄ HUOLTOHISTORIAANI AINEELLA:
(tässä on todellakin vain osa ongelmista, koska kaikkia en millään voi muistaa. Osa näistä on myös varsin pieniä vikoja, jotka on listassa vain antamassa kuvaa huollon "tarkkuudesta" yleisesti. Pätkä perustuu Aine Oy:ltä saamaani huoltolistaukseen)

- Takalasinpyyhin oli takalasihuollon jälkeen reilu 10 cm vinossa, kävin korjaamassa sitä liikkeessä, jossa hommaa ei tehty kunnolla, vaan jouduin menemään vielä toisen kerran korjauttamaan, jolloin huoltomies löysi jostain ruuvin, josta pyyhkijää sai kuin saikin säädettyä.

- Tuulilasin vaihdon jälkeen, silikoniliimat tms. pursusivat ohjaamon sisäpuolella useamman sentin verran. Kun kävin korjauttamassa tätä vikaa oli silikonit vedelty puukolla sileäksi, mutta samalla oli vaalea kangasverhoilu katossa sotkettu ruskeilla sormenjäljillä ja kaikki silikonin palaset jätetty kojelaudan päälle, penkille ja lattialle.

- Kuskin puolen peilissä olevaa suuntavilkkua kävin vaihdattamassa useampaan otteeseen, mutta jostain syystä varaosaa ei ollut ennakkotiedoista huolimatta saatavissa useampana kertana, joten hukkareissuja nämäkin. Aineen huoltamohenkilökunnalla oli myös erilaisia versioita syistä, miksi osaa ei vaihdettu, vaikka auton vartavasten vilkunvaihtoon sovitusti toin: Väärä osa tilattu, osaa ei ole saatavana...

- Ennen 60 000 huoltoa oli maxi-dot näyttöön ilmaantunut muutaman kuvapisteen häiriö. Päätin korjauttaa tämän määräaikaishuollon yhteydessä ja valitin samalla kertaa myös siitä, että vesi tulee tavaratilan suojakankaan päälle sisään autopesulassa käyttäessä. Maxi-dot näytön korjaamiseksi oli koko mittaristo jouduttu uusimaan ja ajonhallinnat, luistonestot ja mm. rengaspainevalvonnat olivat lakanneet samalla täysin toimimasta, vaikka auto minulle luovutettiin. Kun ihmettelin asiaa, minulle ilmoitettiin vain, että auto on täysin ajokunnossa ja, että autolla tulisi ajaa 2000 km ennen kuin toiminnot saadaan pelaamaan. Ajoin n. 1300 km ja tympäännyin talviliukkailla kalliiden lisävarusteideni toimimattomuuteen ja veinkin autoni takaisin huoltoon, jolloin autoa yritettiin saada ja lopulta saatiinkin pelaamaan. Tosin koko aikana vesivuotoasialle takaluukun kohdalla ei oltu tehty mitään, mistä tietenkin protestoin. Minun annettiin ymmärtää, että olen nähnyt harhoja, tms. kun tuommoisesta vuodosta valitin. No nielin tappioni ja muutama kuukausi kului. Tässä välissä myös takuuaika meni umpeen ja autoani taas autopesulassa käyttäessäni huomasin vettä edelleen takakontin suojaverhon päällä, otin siitä kamerakännykällä kuvaa pesun aikana videolle, jotta minua uskottaisiin huollossa. Nyt huolto tehtiin ja vika löydettiin, mutta huollosta esitettiin minulle puolentoistasadan euron laskua, koska takuu oli loppunut välissä! Hyvä veto jättää korjaukset tekemättä takuun aikana, niin takuuajan jälkeen voidaan asiakasta laskuttaa samasta viasta!? 60 000 km huollon yhteydessä myös hands free –laitteen piuhat oli unohdettu kytkeä oikein ja jokunen muukin pikkuongelma oli. 60000 km:n huolto vaati huollon jälkien paikkailureissuja vähintään 3 kpl.

- Kolarivauriokorjaukseen (9/2007) minulle arvioitiin korjausajaksi 3-4 päivää puhelimessa, jonka johdosta päätin ottaa omaan laskuuni vuokra-auton Avikselta. Avishan on samaa taloa Aineen kanssa, joten hinta vuokra-autolle oli kohtuullinen. Vuokra-auto oli tosin puutteellinen (mm. suklaata, tms. ruskeaa likaa molemmilla etuistuimilla, vajaa tankki polttoainetta haettaessa ja jouduin ensimmäisenä päivänä lisäämään autoon (omaa!) öljyä -nämä johtuivat varmaan osittain siitä, että kyseinen auto oli ollut viikonloppuna koeajoautona ja luovutettiin minulle suoraan siitä). Vuokra- autolla tuli kuitenkin huollon venyessä ennakkoon arvioidusta 3-4 vuorokaudesta poiketen ajeltua kaikenkaikkiaan 11 vrk ja koska vuokra- autosta oli sovittu kuitenkin tiukka päivähinta, jäi minulla työreissuja ajamatta kyseisenä aikana johtuen hintaan sovitusta 50 km päivärajoituksesta. Tämän kolarivauriokorjauksen jälkeen auton haettuani, ensimmäisenä huomasin vaalean kangaskaton olevan jälleen täynnä ruskeita sormenjälkiä –ajoin takaisin ja se korjattiin jollain vahvoilla kemikaaleilla –sen jälkeen tosin auto oli kuin kaasukammio pari päivää. Seuraavaksi huollon pihalta toistamiseen lähdettyäni huomasin moottoritiellä, että karmeat suhinat kuuluu jostain vänkärinpuolen takaoven tietämiltä - soitin jo sangen tympääntyneenä ainaisiin ongelmiin ja sain varattua seuraavalle viikolle huoltoajan korjaukselle. Seuraavana päivänä huomasin vielä, että konepelti on huollon jäljiltä vinossa, josta ilmoitin myös ennen huoltoa. Vein auton jälleen huoltoon asian tiimoilta ja hain sen sovitusti hyvässä toivossa samana iltapäivänä pois. Autoa hakiessa kysyin mm. seuraavasti: ”Onko auto testattu, ettei se enää suhise?” Johon sain huollon tiskiltä vastauksen, että ”Auto on testattu ennen huoltoa ja vika on korjattu huollossa”. Lähdin ajamaan ja ajoin suoraan moottoritielle - Samat suhinat oli tallella ja konepeltikin oli vielä vinossa! Mitään ei oltu tehty -tai työn laatua ainakaan tarkastettu! Menin kiivastuneena takaisin huoltoon, jossa aikani uhkailtuani minulle varattiin seuraavaksi viikoksi aika, jolloin vuokra-auto olisi käytettävissä huollon ajan. Tämän huollon jälkeen suhina oli kuin olikin hävinnyt, mutta testatessani takaikkunan aukeamista, huomasin siinä vian, ettei ikkuna aukea kokonaan toisin kuin vastakkaisen puolen lasi. Olen reklamoinut yllämainituista asioista nyt Aineelle ja sieltä on tullut varsin erikoisia selityksiä. Minulle kerrottiin mm. että peltiseppä, joka on autoani korjannut ei kuule tietyn taajuisia suhinoita ja siitä syystä suhinoita ei aluksi korjattu. Muutoinkin selityksiä selityksien perään on tullut ja parhaimmillaan samana päivänä eri huoltomiehiltä samasta asiasta kysyttäessä on tullut aivan erilaisia selityksiä... Että tämmöisissä käsissä on auto, josta maksat ensin vaikkapa 35 000 euroa ja pidät itse kuin kukkaa kämmenellä -huollossa se viimeistään rikotaan!...

Ainiin ja viimeksi auton huollosta hakiessani auton sisätilat tuoksahtivat melkoisesti tupakalle.

-TietOraakkeli, kaikesta huolimatta onnellinen Skoda Octavia Combin omistaja

p.s. Olen kuullut Aineen huollosta pelkkää pahaa muilta tielläliikkujilta. Myös villi huhu, jonka mukaan Skodia ei olisi takseina Oulussa ollut tai ole edelleenkään liittyisi nimenomaan luokattomaan huoltotoimintaan...